Alajärven Rokulipäivät


Viime viikonloppuna avarsin taas hieman maailmankuvaani ja käväisin Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla. Siellä olikin monenmoista nähtävää ja tehtävää. Ensinnäkin Alajärvellä oli Rokulipäivät, äärimmäisen monipuolinen festivaali, johon sisältyi muun muassa hirrenheiton SM-kisat ja pesäpallon pituuslyönnin MM-kisat. Ensimmäisiin osallistuin ja toiset kävimme katsomassa.

Hirrenheitto ei varsinaisesti ole kuulunut lajivalikoimaani, mutta kilpailunhaluni heräsi henkiin heti hirret nähtyäni, enkä malttanut olla osallistumatta naisten sarjaan. Seitsemästä kilpailijasta kuusi pääsi finaaliin, minä viimeisenä. Finaalissa petrasin ja tuloksena neljäs sija. Kärkikaksikon  itäsaksalaisesta habituksesta näki, että hirttä oli heitetty aiemminkin. Kyllä täytyy minunkin alkaa valmistautua jo ensi vuoden kisoihin ja korjata mitali mukaan!

Pojilla sen sijaan meni paremmin. Alajärvellä oltiin ihan huuli pyöreenä, kun kaksi noviisia Helsingistä kävi hakemassa pokaalit mukaansa; Jukka kultaisen ja Aleksi pronssisen. Siitä olikin hyvä jatkaa pesäpallon pituuslyöntikisoihin ja sen jälkeen alkaneeseen Alajärven Ankkurit - Kiteen pallo pesismatsiin.

Täytyy myöntää, ettei pesis ole koskaan ollut lempilajejani. Innostus loppui viimeistään silloin, kun ala-asteella sain pallon poskeeni auringon häikäisemällä ulkokentällä seistessäni. Lyöntipuolella en ollut yhtään parempi. Mutta pesäpallon pelaaminen ja katsominen ovatkin onneksi ihan eri asioita. Oikeastaan innostuin pelistä aika paljonkin, eikä se varmasti jäänyt viimeiseksi näkemäkseni. Myös katsomossa oli niin legendaarisisa hahmoja, että heitä on kyllä päästävä tallentamaan lisää.

Reissun kruunasi turistikierros ympäri Alajärven ja huikea opastus radiopuhelimilla. Kävimmepä myös Lappajärven puolella, jossa on maamme ainoa kraaterin muodostama järvi ja sen ympärillä ihan mielettömiä kallioita. Jykän grillin hampurilaiset olivat nekin unohtumattomat ja taustalla soi tietysti Järviradio. En malta odottaa ensi vuoden Rokulipäiviä!




Valoristeys Rokulipäivien aikaan. Legenda kertoo, että tässä olivat Alajärven ainoat liikennevalot, kunnes eräs nimeltä mainitsematon henkilö ajoi ne kumoon.


Hirrenheiton pronssimitalistin taidonnäyte. Karjasu kohdallaan ja yli 14 metrin meni.


Tällä ilmeellä hirsi lensi 10 metriä 39 senttiä, tuloksena naisten sarjan neljäs sija. Vähän jäi hampaankoloon, ens vuonna sit uudestaan!


Rakkautta Rokulipäivillä.


Heijastus ilmapallossa.


Nainen ja varjo.


Salakatsojan suosikkipaikka.


Nyt ollaan asian ytimessä: Kitron pesäpallostadionin lipunmyynnissä. Kohta alkamassa jännitysnäytelmä Alajärven Ankkurit - Kiteen pallo.


Ensin kuitenkin pituuslyönnin MM-kisat. Kuvassa aito pesis-metsuri.


 Keskittymistä ennen pituuslyöntikisaa.


Pituuslyöntikisan voittaja tuli Kiteeltä.

"Kyllä lentää!"


Cool pesis look.


Pelin tiimellystä. Huomaa hieno viuhka.


Todellisen Ankkurit-fanin tunnistaa pukeutumisesta.


Ihailtavaa keskittymistä. Yleisöä paikalla oli peräti reilut 2000.


Tämä kaveri löi 100 euroa vetoa Ankkureiden puolesta. Kannatti! Ankkurit - Kitee 2-0.


Radiopuhelin on ihan ässä. Edessä olevasta autosta tuli kokoajan non-stop opastus Alajärven nähtävyyksistä radiopuhelimen kautta. Suosittelen!


"Sitä sun tätä". Jykän grillin klassikko, jossa täytteitä ei ole säästelty.



Kraaterin muodostama Lappajärvi se oli hieno paikka.


Lappajärven komeita maisemia. 


Kalliot, raidallinen metsä ja opas.


Ja pieni poseeraus loppuun. Kiitos isännälle ja emännälle ja muille mukanaolijoille!
  

Kommentit

Suositut tekstit