Song-Kol - lehmiä ja muita eläinystäviä

Herätin hämmennystä alkukesästä vastaillessani ihmisten uteluihin kesäsuunnitelmista. Vaeltelu Kazakstanissa ja Kirgisiassa ei selvästikään ollut muiden lomaohjelmassa. No en tiedä, olisinko koskaan itsekään omin päin keksinyt kyseisiä kohteita. Kyllä se oli jälleen kerran matkustavainen puolisoni, joka näytti pari youtube-videota ja matkailublogia, ja sai minut tuntemaan suurta tarvetta tustustua Keski-Aasiaan.

Matkalta on jokseenkin aika monta kuvaa, sillä maisemat olivat sellaiset, etten ole ennen nähnyt! Vuoria oli joka suunnalla, ja nyt siis puhutaan ihan oikeista 3-7 kilometrin korkuisista vuorista, eikä mistään mäennyppylöistä. Koska kuitenkin unohtumattomin kokemus reissulla oli Kirgisiassa Song-Kol-järvellä jurttamajoituksessa vietetyt kaksi yötä ja päivää, niin aloitetaanpa vaikka niistä.

Ken tuntee minut, tietää, että olen aika innoissani kaikista eläimistä. En juurikaan tiennyt Kirgisiasta saati matkakohteestamme Song-Kolista mitään, mutta odotin innoissani näkeväni villihevosia! Ja kyllä näinkin. Näiden muutamien valjastettujen heppojen lisäksi tantereella tallusti myös itsekseen ympäriinsä vaeltelevia hevoslaumoja. 

Vaikka hevoset olivat komeita, suurin rakkauteni olivat kuitenkin lehmät, joista otin useita satoja kuvia. Jos tällä hetkellä Jukka Male museossa esillä olevassa yhteisnäyttelyssä käsittelen maitoa, niin seuraava näyttely voisi tosiaan olla lehmistä...

Tällaisia olivat siis meidän ihanat asumukset, eli jurtat. Aleksi hankki majoituksen paikallisen CBT, eli Community Based Tourism -toimiston kautta, joka välitti paikallisten jurttia turisteille. Pieni jurttamme oli noin kesämökkini kokoinen ja lämpenikin lähes yhtä kuumaksi kuin mökkini, kiitos pienen kaminan, jota hevosen paskalla lämmitettiin. Sisustuskin oli mökkimäisen tunnelmallinen: erilaisia patjoja ja tyynyjä kaikissa mahdollisissa kuoseissa.

Perhe, joka huolehti meistä, vuokrasi neljää jurttaa ja nukkui itse yhdessä. Sen lisäksi oli ruokateltta, jossa tarjoiltiin aamiaista, lounasta ja illallista. Ruuat olivat yllättävän hyviä. Paljon kaikkia kivoja kasviskeittoja ja -patoja, joissa oli ehkä pari palaa lihaa seassa. Eli hyvin pärjäsin, ei ollut tarvetta nieleskellä väkisin mitään ihrapalleroita. 

Itse leivottu leipä oli taivaallista ja aamupalalla tarjottu riisipuuro sai hymyn korviin. Selkeästi huomasi, että riisipuuro oli meille suomalaisille tuttu ruoka, sillä vieressä istuneet sveitsiläiset ja omanilaiset eivät innostuneet puurosta ollenkaan niin paljon. Tässä kohtaa ei kannata tietenkään pilata tunnelmaa ja kertoa, että palasin reissusta mm. pastöroimattomasta maidosta tarttuvan Kambylobakteerin kanssa...

Myönnän, tämä on feikkikuva. Juoksin jotain kakskyt metriä tohon risteykseen ja takas. Mutta tämä mestahan oli siis 3 kilometrin korkeudessa, niin näiden juoksuaskelten voima oli suuri. Reissusta palattuani kiersin Töölönlahden kolmasti normaalin yhden kierroksen sijaan, eli ei mennyt korkeanpaikanleiri hukkaan!

Jos ihmiset asuivat jurtissa, niin lehmillä oli ihan oma talo. Ei paha!

Rakastan myös lampaita.

Koska emme uskaltautuneet eläinten selkään, niin vaeltelimme maastossa ihan omin jaloin. Kyllä näin aukeissa paikoissa menee ihan hahmotuskyky. Matka, jonka arvioin kestävän noin viisi minuuttia, olikin hetkessä lähes tunnin vaellus. 

Uimme muuten myös tuossa järvessä. Muutamat muut turistit suhtautuivat siihen hieman huvittuneesti, mutta vesi oli mielestäni aika samanlämpöistä kuin loppusyksystä Helsingissä.

Ehkä lempikuvani. Viimeistään tässä kohtaan lehmien kuvaamiseni lähti ihan käsistä. Olin tosi rohkeana lehmäkuvaajana, kunnes iso ryhmä lehmiä lähti juoksemaan kohti ja säntäsin Aleksin selän taakse piiloon. Tosi rohkeaa ja fiksua.

Okei lehmien lisäksi suuri rakkauteni oli Pikku-Aasi. Siis niin ihana. Välillä vähän ujo ja vauhko, mutta niin söpö. Tässä kuvassa hän piilottelee äitinsä takana, mutta otimme kyllä yhteiskuviakin muistoksi syvästä ystävyydestämme.

Jos tämä talo tulee myyntiin, niin ostan!

 Tähän on hyvä päättää. Auringonlasku kolmessatonnissa oli ihan omanlaisensa, ja en kyllä saanut tähän kuvaan sitä taltioitua yhtään niin hienosti, kuin miltä paikan päällä näytti. Song-Kolilla parasta oli eläinten lisäksi ehdottomasti rauha. Kun lähdimme takaisin päin, näkyi matkalla useampi rengasrikko. Sen verran vaikeakulkuisesta paikasta oli kyse, ettei sinne ihan kuka tahansa turre eksynyt ja hyvä niin.