Minä, koirakuvaaja

Kuten tässäkin blogissa on tullut usein esille, olen varsin heikkona eläimiin. Koko maailma sumenee ympärilläni, kun näen kadun toisella puolella ihanan koiran. En todellakaan häpeä lähteä koirapoloisen perään ja huutaa pahaa aavistamattomalle omistajalle "saaks sitä silittää?"

Rakkauteni eläimiin heräsi jo lapsena. Perheeseeni tuli ensimmäinen kultainennoutaja, kun olin 7-vuotias. Alunperin olisin halunnut meille lehmän, hevosen ja lampaan, mutta kerrostaloasunnossa se olisi ollut vähän hankalaa, joten minun oli tyytyminen koiraan. Sitä ennen meillä oli ollut akvaario, mutta se oli vähän tylsä, koska kaloihin ei oikein tuntunut saavan kontaktia. Koirien kanssa oli onneksi toisin.

Nyt vanhemmillani on kolmas noutaja, Sulo nimeltään. Sulo (kuvissa) täydentää hieman sitä aukkoa, jonka yli kymmenen vuoden koirattamuus on minuun nakertanut. Oma aamusta iltaan paikasta toiseen sinkoileva elämäntyylini on tällä hetkellä ihan mahdoton koiran tai minkään muunkaan lemmikin pitämiseen. Myöskään oma asuinkumppanini ei jaa yhtä intohimoista suhtautumistani eläimiin. Tosiasia on myös se, että aikuisiällä olen tullut koirille hieman allergikseksi, mistä en luonnollisesti välitä tippaakaan koiran tavatessani, mutta mikä kotioloissa voisi pidemmän päälle aiheuttaa ongelmia.

Olenkin pohtinut viime aikoina ratkaisua eläinvillitykseeni ja keksinyt sen: haluan alkaa kuvata eläimiä! Enkä siis vain katukissoja etelänmatkoilla ja sorsan sukellusta lähirannassa (sillä niitä teen jo) vaan ottaa ihan kunnollisia potretteja eläimistä maksua vastaan.

Niinpä nyt viikonloppuna mökillä ollessani hyökkäsin kameroineni oitis Sulon kimppuun ja aloin harjoittelemaan. Malli oli todella kuvauksellinen, mutta ADHD-luonteensa vuoksi myös varsin haastava tyyppi. Parasta eläinten kuvaamisessa mielestäni onkin juuri - ja tämä pätee usein myös lapsiin - se, että kuvaushetki on aina arvaamaton. Kuvausta on tietysti hyvä suunnitella ja siitä on hyötyä, mutta h-hetkellä kuvattava voi yllättää täysin ja sitten pitää olla valmis luoviin ratkaisuihin.

Esimerkiksi eilen olin ajatellut, että olispa kiva ottaa Sulosta kuva voikukka suussa. Se osoittautui kuitenkin aivan typeräksi ideaksi, sillä Sulo söi jokaisen kukan, mikä hänelle annettiin. Oli siis keksittävä jotain muuta ja etsittävä ne tavat, joilla Sulon sai viihtymään kameran edessä.

Vaikka Sulo onkin komea koira, niin haluaisin ottaa kuvia myös muista koirista, hevosista, alpakoista, pupuista ja mitä kelläkin nyt nurkissa pyörii. Heitänkin nyt ilmoille haasteen: löytyykö sinulta tai sinun lähipiiristäsi eläin, jonka tahtoisit ikuistettavan? Koska kaipaan harjoitusta ja tyydytystä eläinikävääni, niin tarjoan elokuun 2017 loppuun asti tunnin eläinkuvauksen pääkaupunkiseudulla puoleen hintaan, eli vaivaisella 75 eurolla (sis alv 24%). Tällä hinnalla saa 5-10 kuvaa eläimestään ja halutessaan myös yhteispotretin eläinystävänsä kanssa. Yhteystietoni löytyvät tästä.

Ja siis jos sinulla ei ole eläintä, mutta tarvitsisit kuvaajaa, ei hätää senkään suhteen, kuvaan erittäin mielelläni yhä myös ihmisiä! Ihmisten kuvia löytyy muun muassa täältä: https://www.lkarlin.com/