Kuvauspäivä Suomenlinnassa

Juhannuksen tienoilla sain päähäni pitää facebookissa kuvausarvonnan. Kysyin ihmisiltä heidän lempipaikkaansa Helsingissä ja lupasin arpoa vastaajien kesken kuvauksen heidän mielimestassaan. Vastauksia tuli mukavasti ja itseäni jännitti kovasti, keneen arpaonni osuisi, sillä ehdotusten joukossa oli paljon kiinnostavia paikkoja ja myös varsin kuvauksellisia osallistujia. Kun valtuuttamani arvannostaja nosti kiposta Saaran nimen, myhäilin tyytyväisenä, sillä tiesin, että pääsisin kuvaamaan rakastaamaani Suomenlinnaan ja osasin jo aavistaa, että kuvauskohteena olisivat nämä ihanat tytöt!








Kuten tämä kesä, myös kuvauspäivä oli sään puolesta varsin ailahtelevainen. Enimmäkseen tuuli ja oli melko viileää, mutta välillä aurinkokin käväisi paikalla.

Saavuin itse Suomenlinnaan hyvissä ajoin, sillä olin luvannut askarrella tytöille kukkaseppeleet. Samalla myös etsin sopivaa kuvauspaikkaa, joksi valikoitui Susisaaressa sijaitseva vanha urheilukenttä ympäristöineen, siellä kun ei tuullut ihan niin paljoa kuin muualla saaressa. Vierestä löytyi myös ihana sininen "tunneli", jossa oli paitsi kaunis väri niin myös mahtava valo. Rakastan Suomenlinnan vanhoja rakennuksia ja niiden pastellisävyjä, joten oli ilo saada tätä henkeä mukaan kuviin. 

Kuvauskohteena Suomenlinna oli itselleni samaan aikaan tuttu ja vieras. Suomenlinnassa on vietetty muun muassa 6-vuotissyntymäpäiviäni, (joista löytyy mahtava vhs-nauha) ja olenpa kerran soutanutkin sinne äitini kanssa. Kamera on ollut useasti mukana reissuissa, mutta tämä oli silti ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen, kunnollinen kuvaus, jonka linnoitussaaressa tein.











En voi muuta kuin kiittää täysillä kuvauksiin heittäytynyttä perhettä sekä kaikkia kuvausarvontaan osallistuneita. Sain osallistujilta paljon hyviä vinkkejä kuvauspaikoista ja muutamassa niistä olenkin jo käynyt kuvaamassa.

Nettisivuilleni on nyt päivitetty lisää tämän kesän lapsi- ja perhekuvia, joten jos nämä kuvat inspiroivat, käyhän katsomassa: https://www.lkarlin.com/family Myös instagramista voi seurailla kuvailujani: https://www.instagram.com/l_karlin/

Jos tuntuu, että kaipaisit itsestäsi tai rakkaistasi kesäisiä kuvia lempipaikassasi, niin ota yhteyttä, minulla on vielä muutamia kuvausaikoja elokuulle. Jos taas kuvaukselle ei ole juuri nyt tarvetta, mutta kuvausarvonnat kiinnostavat, niin käy tykkäämässä facebookissa sivustani: https://www.facebook.com/LKarlinCreative/ , niin pysyt kärryillä. Ajatuksenani on pitää seuraava kuvauarvonta ruska-aikaan!

Kommentit

  1. Aivan huikeita kuvia! Etenkin suloiset tytöt tunnelissa ja koko perheen kuva upposi syvälle sieluun!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit