Sadetta ja aurinkoa kauniissa Kallahdenniemessä

Kuten moni tietää, tämä kesä ei ole ollut säiden puolesta niitä kaikkeista aurinkoisimpia. Sateiset ja epävakaat kelit ovat olleet haaste myös kuvauksille. Erityisesti loppukesästä ja nyt alkusyksystä olen joutunut siirtämään muutamia perhekuvauksia sateiden takia. Totta kai avuksi voi aina ottaa sateenvarjon tai siirtyä sateelta suojaan hämyisiin porttikongeihin, mutta jos asiakkaan toiveissa oli kesäisiä kuvia rannalta, niin eihän se ole sama asia. 

Itselleni valokuvaaminen on paitsi visuaalista ilottelua, niin myös asiakaspalvelua, ja jos mahdollista, pyrin aina löytämään asiakasta parhaiten tyydyttävän ratkaisun sään ja muiden seikkojen tuomiin haasteisiin. Tätä syyskuun alun perhekuvausta jouduttiin siirtämään jo kertaalleen sään takia ja silti uutenakin kuvauspäivänä sade katkaisi kuvauksen. Me emme kuitenkaan siitä lannistuneet, vaan sovimme vielä uuden päivän. Kolmas kerta toden sanoi, ja myös aurinko saapui paikalle!

Ensimmäiset kuvat ovat pilviseltä perjantai-illalta ennen sateen alkua ja jälkimmäiset aurinkoiselta sunnuntailta. Niin kaunista kuin ilta-auringon valo onkin, niin pilvisen päivän kuvissa on mielestäni myös oma maaginen tunnelmansa, ainakin niin kauan, kun sade ei astu isännän rooliin.









Tässä kohdassa sade saapui seuraksemme ja kuvaus jouduttiin keskeyttämään. Koska osa suunnitelluista kuvista jäi ottamatta, tulimme kuvauspaikalle vielä uudemman kerran ja otimme parissakymmenessä minuutissa muutaman kaivatun lisäkuvan, tällä kertaa auringon kera!





Kerrohan mielipiteesi, kummissa kuvissa on kivempi tunnelma, pilvisissä vai aurinkoisissa? Miksi?

Lisää tänä vuonna ottamiani lapsi- ja perhekuvia löydät täältä.

Kommentit

  1. Minua miellyttää pilvisen päivän kuvat enemmän. Aivan kertakaikkisen ihana on tuo, missä on koko perhe vanhemmat selät vastakkain ja molemmat nostavat lapsia ylös. Ihan liikuttavan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olen itsekin ehkä enemmän pilvisten kelien ihmisiä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit