Studio Makee: enemmän kuin kakkuja ja kuvia

Olen nyt puhunut Studio Makeesta jo jonkin aikaa, joten lienee aika kertoa, mistä tässä mystisessä paikassa on oikein kyse. Ystävänpäivänä avasimme virallisesti ovemme, joten tässä samassa yhteydessä muutamia ensimmäisiä studiossa otettuja kuvia.


Ystävänpäivän aamun ekoilla kuvattavilla oli vauhti päällä.


Yrittäjänä olemisessa minua viehättää erityisesti vapaus ja itsenäisyys. Silti saadakseni jotakin aikaan tarvitsen tietyn määrän rutiineja ja jonkun, joka potkii persuksille tai vähintään kuuntelee ja kannustaa mustina hetkinä. Tämän takia halusin työtilan ja työkaverin. Ja vaikka minulla on hauskaa usein yksikseenkin, niin kyllä toiset ihmiset tuo elämään silti vielä lisää iloa ja uusia oivalluksia.

Jokseenkin samalla tavalla oli ajatellut myös yrittäjätoverini Mona, joka kaipaili niin ikään työtilaa ja -kaveria. Yhteinen tila löytyi viime vuoden puolella Lauttasaaresta osoitteesta Isokaari 40 B ja alkaa olla vihdoin valmis kaikkien remonttikiemuroiden jälkeen.

Osa voi ihmetellä, miksi valokuvaaja ja kakkutaiteilija laittavat hynttyyt yhteen, mutta se oli meille varsin luonnollista, onhan meillä yhteinen kirjaprojekti takana ja tunnemme toisemme sen verran hyvin, että tiedämme yhteistyön sujuvan.

Ja kaiken lisäksi: vaikka luovuutemme kohdentuukin hieman eri asioihin, niin asiakaskuntamme on jokseenkin samaa: syntymäpäiviään ja häitään ja muita juhliaan viettäviä aikuisia ja lapsiperheitä sekä juhlia järjestäviä yrityksiä. Näimme tässä mahdollisuudeen yhteistyöhön, ja paljon jänniä tapahtumia ja konsepteja onkin suunnitteilla.


Päivän tiimellyksessä ehdimme ottaa myös parit kuvat toisitamme. Yllä minä, alla Mona.


Käytännössä pieni tilamme toimii siis Monan kakkupajana ja minun valokuvastudiona ja sen lisäksi muun muassa myös erilaisten pop up -tapahtumien pitopaikkana ja neuvottelutilana asiakkaiden kanssa. Neliöitä ei ole huimaavan paljon, mutta kotoisaa tunnelmaa ja hyvää fiilistä sitäkin enemmän.

Ystävänpäivänä 14.2. polkaisimme toiminnan käyntiin kaverikuvauksilla, joiden ideana oli, että kuvaus ei itsessään maksanut mitään, mutta kuvia sai sitten tilata maksua vastaan. Kuvausta varten askartelimme hienon ilmapalloseinän. Palloja tarvittiin enemmän kuin arvasimme, ja saimme käydä pallokaupoilla kolmesti, kunnes seinä oli täytetty. Luonnollisesti puhalsimme kaikki pallot itse. Ei tullut mieleen, että jotain pumppujakin on tällaista tarkotusta varten keksitty...

Kaverikuvauksen kosepti toimi oikein hyvin: kävijöitä oli paljon ja tilauksia tuli mukavasti. Varmasti tällaisia tapahtumia on tulossa lisää, seuraavan kerran näillä näkymin äitienpäivän tienoilla. Myös Monalta on tulossa kakkuworkshoppeja ja muuta jännää, joista tulee lisätietoa Studio Makeen facebook-sivuille.


Helmi oli päivän vanhin kuvattava: ihmisen iässä jo ysikymppinen.



Päivän vika kuvaus oli yksi päivän hauskimmista. <3


Avajaispäivä ja sitä seurannut Monan Say It With a Cake! -ravintolapäivä antoivat varmaankin monelle hyvää esimakua siitä, mikä Studio Makee oikein on. Kenties se välittyy myös näistä kuvista. Studiomme on paljon enemmän kuin vain kakkuja ja kuvia. Se on ennen kaikkea luovaa yhdessä tekemistä ja iloisia kohtaamisia. Tervetuloa mukaan!

Lisää kuviani löytyy täältä.
Monan kakkuja täältä.

Ps. yritimme myös ottaa Studio Makeen tiimillä yhteiskuvan itselaukaisimella. 
Tämä oli yksi parhaista otoksista.



Kommentit

Suositut tekstit